Pääkkö.fi

Öljysäiliötapahtuma

Öljysäiliötapahtuma Talonomistajan arkea Ja niin lähestyi pääsiäinen. Puhelin pirisi ja surisi ja sieltä soitti öljysäiliöntarkastaja. Olivat viitisen vuotta takaperin käyneet säiliön tarkastamassa ja nyt olisi taas aika. Kätevää, kun omalle kohdalle ei tätä vielä ollut sattunut ja ajatuksissa oli tilata kesälle tarkastus. Ei kait siinä, tarkastus tilattiin ja miehet tulivat tarkastamaan. Tarkastuspäivänä puhelin soi. Minä odottelin raporttia, jossa kerrottaisiin että kaikki on ok. Turhaan. Säiliössä on reikä ja sinne oli valunut satoja litroja vettä....

FitPC2 palomuuriksi ja reitittimeksi

FitPC2 palomuuriksi ja reitittimeksi Jälleen sai uusi (vanha) kone uuden paikan. Kuten aikaisemmin jo totesin, päätin siirrellä hieman eri toiminnallisuuksia yhdeltä koneelta parille muulle. Tällä kertaa vuorossa oli reititin, palomuuri ja kotiautomaatio. Ja koneena oli pari kuukautta sitten hankittu FitPC2. FitPC2 on siitä kiitollinen alusta, että kyseessä on ihan perinteistä PC-rautaa. Vain pienemmässä koossa. Prosessorina paikkaa pitelee Intelin Atom noin 1 Ghz:n nopeudella, kiintolevynä on 50 Gigan SSD-levy, muistia Gigan verran ja kaverina on lisäksi 2 kpl Gigabit-ethernet -portteja....

Raspberry Pi digiboksina

Raspberry Pi digiboksina Osana suurempaa projektien loppuusaattamista päädyni viimeinkin kasaamaan aikanaan ostamani Raspberry Pi:n käyttöön. Pikku Pi on ollut enemmän tai vähemmän testeissä kaikennäköisillä kokoonpanoilla. Välillä oli XBMC, välillä xine-pluginilla varustettu VDR frontend. Eli digiboksin pääte. Mutta kun olen ranttu niin käytettävyys noissa on ollut liian karu. Niinpä suurin osa ajasta pikku Pi:n elämästä on kulunut television takana piilossa ja sähköittä. Digiboksi virittäminen Innostus digiboksin virittämiseen lähti oikeastaan siitä, että hankin joulun aikaan FitPC2-laitteen....

Tiedostot talteen

Tiedostot talteen Varmuutta digiajassa Varmuuskopioiden teko nykyisellään ei pitäisi olla mitenkään ihmeellinen aihe. Itse olen varmuuskopioinut useamman vuoden ajan omat koneeni jossakin määrin. Mutta noissa varmuuskopioissa on yksi pienoinen ongelma minulla. Nimittäin sijainti. Kaikki varmuuskopioni löytyvät saman katon alta. Musiikit on kahdessa paikassa, kahdella eri koneella. Kuvat ovat kolmessa paikassa, kaksi konetta ja ulkoinen levy. Ja niin edelleen. Sinänsä hyvä että ovat tallessa mutta parempi olisi, jos kopiot menisivät myös jonnekin muualle....

Vuosikatsaus 2013

Vuosikatsaus 2013 Uusi vuosi pääsi alkamaan joten ajattelin kirjoitella hieman itselleni muistiin mitä sitä on tullut tehtyä. Tämä on hieman tajunnavirtaa ja jäsentelemätöntä, enkä edes ajattele että kukaan muu tätä jaksaisi loppuun asti lukea. Ammatillinen muutos Työ Työtä pitää katsella ehkäpä hieman pitemmältä ajalta. Ja tätä olen pohtinut monelta kantiltakin. Mutta palataan vuoteen 2012 ja alkukesään. Silloinen työnantajani, Avalon, päätti ulkoistaa frontti-puolen kokonaan joten jäin työttömäksi silloin. Mikä nyt ajateltuna ei ollut niin paha juttu kuin miltä se silloin tuntui....

Sisällönhallintajärjestelmien monitoimityökalu

Sisällönhallintajärjestelmien monitoimityökalu Viimeisen vuoden aikana on omassa työelämässä tapahtunut paljon. Olen päässyt käyttämään monipuolisesti erilaisia sisällönhallintajärjestelmiä erilaisissa projekteissa. Olen jo aikaisemmin maininnut kuinka minun alustani on Modx ja miten paljon pidän siitä. Mutta vasta viimeaikoina olen tosissani päässyt tutustumaan alustojen välisiin eroihin. TL;DR Minua on jo pidemmän aikaa ärsyttänyt tapa myydä palveluita joita asiakas ei tarvitse. Sisällönhallintajärjestelmien kohdalla tuntuu valitettavasti olevan trendi, että tarjotaan parhaimmaksi sitä alustaa josta itse tykätään eikä sitä, joka soveltuisi parhaiten tehtäväänsä....

Responsive Retrofitting

Jälkiasenteista mukavuutta Responsive Web Desing on uusin trendi websuunnittelussa. Voiko mukautuvuuden saada vanhaan sivuun? Responsive Retrofitting tuo RWD:n edut vanhaan sivustoon. Kirjoitin aiheesta postin LumoLinkin sivuille, käy lukemassa se kokonaisuudessaan siellä....

Nexus 7 unboxed

Nexus 7 unboxed Ostin elämäni ensimmäisen Android-laitteen. Ja tabletin. Eli kotiin tuli Nexus 7. Päätös ei ollut pikainen, sillä harkitsin laitteen ostoa parisen kuukautta. Viimein palaset loksahtivat kohdalleen ja pikainen visiitti kivijalkamyymälässä laitetta testaten vakuuttivat minut. Lähdin liikkeestä Nexus 7 kainalossa. Laaduntuntua edullisesti Ulkoisesti laite on hyvinkin miellyttävän näköinen. Fyysiset napit sijaitsevat sivussa, joten naamapuolelta ainoa indikaattori laitteen “oikeasta” asennosta on kamera. Käteen Nexus 7 tuntuu jämäkältä ja laadukkaalta. Mitään ylimääräisiä nitinöitä ei kuulu ja painoa on sen verran että laatuvaikutelma korostuu....

Pikatesti: Raspberry Pi ja XBMC

Pikatesti: Raspberry Pi ja XBMC Edellisellä kerralla testissä oli Point Of View:n HDMI SmartTV androidtikku. Tällä kertaa tiukkaakin tiukempaan testiin saatiin Raspberry Pi. Pyrin tarkastelemaan vattupiirakkaa samalta kantilta kuin android-laitettakin. Laite on lainassa työkaverilta joten kyseessä on samalla tapaa pikatesti, kuin tuo SmartTV-pulikan kohdalla. Odottavin mielin kannoin laitteen kotia. Teknisesti puhutaan tehottomammasta laitteesta, kuin POV:n laite oli. Kuitenkin laitteen ympärille on kehkeytynyt kohtalaisen aktiivinen yhteisö, josta löytyy osaamista ja apua mikäli ongelmia ilmenee....

Pikatesti: Point of View HDMI SmartTv

Pikatesti: Point of View HDMI SmartTv Työpaikalta käteeni tarttui Point of View:n HDMI SmartTV -androidtikku. Laite on sellainen, joka työnnetään television HDMI-liitäntään ja kytketään joko virtaa syöttävään USB-porttiin tai pistorasiaan laitettavaan usb-muuntajaan. Tämän laitteen pitäis tuoda älyä televisioon. Omat fiilikset laitteen testiin olivat positiivisesti myönteiset. Tekniset tiedot lupaavat hyvää vaikka mukana tullut näppäimistö tuntuukin hieman halvalta. Toisaalta näppäimistö voisi ratkaista muutaman itseä ärsyttävän ominaisuuden omassa VDR-XBMC -kokoonpanossa. Pikatestin tarkoituksena olikin todeta, että voiko tällainen pieni laite tuoda älyä televisioon....